Had an… epiphany of sort. When I started studying aikido, and for quite a few years, I thought of it as a ‘martial art’. I thought of various aspects of self-defense, taking those into consideration when trying to understand the techniques. I’m not saying anything has really changed, but today I realized aikido is not a martial art. Not for me. Not anymore. The ‘martial’ aspect of it is gone, the ‘art’ remains. Some may read this as “aikido is choreography, a dance”, but that’s not exactly what I mean. The principles taught can be applied to a situations where violence is a real threat. The art can be used for self-defense. But it is not a martial art. For me, now, Pekiti-Tirsia Kali is the martial art I study. Aikido that I study is… merely an art. How it is used, it’s immaterial.
In a way, I’ve lost something. Something I miss already. But it will fade away and at some point I’ve forgotten what I thought I saw in aikido. I just hope the mere ‘art’ is enough for me.
Ok, kommentoidaan sitten tänne, vaikka tuntuu oudolta jatkaa keskustelua ilman edeltäviä kommentteja.
Jos siis rajataan budo (tai bujutsu) tarkoittamaan vain sitä mitä se perinteisesti on tarkoittanut, se tarkoittaa tosiaan sotataitoja – sellaisia sotataitoja, joilla ei valitettavasti ole mitään tekemistä tämän maailmanajan kanssa. Kommenttisi iaidosta kuvasi tätä osuvasti – että se “noin teoriassa” on budoa. Harjoitteet ovat jo kauan sitten muuttuneet teoreettisiksi ja koulukunnat sirpaloituneet iaidon kaltaisiksi muruiksi emäpuusta.
Tällä en tarkoita, etteivätkö tällaiset lajit voisi olla kiinnostavia. Treenaanhan itsekin jodoa.
Aikidossa pidän sekä siitä, että se “modernina budolajina” on osa tätä hienoa vanhaa sukupuuta, että siitä, että se on enemmän tekemisissä nykyisen maailman kanssa kuin perinteiset aselajit.
“sitä puhdasta aikidoa ei Pertissä voi nähdä, siinä on aina mukana Katori ja muu historia.”
Tämä on minusta vain hieno asia. En pelkää aikidon puhtauden puolesta, vaan minusta sitä saa rikastaa ja kehittää omiin tarpeisiinsa oppimalla muista treenaamistaan lajeista. Jodoni on vaikuttanut jo aikidooni, mutta olisin toisaalta erilainen jodoka, jos en treenaisi aikidoa. Ja toivottavasti ehdin tässä elämässä kokeilla muutakin. Milloin mennään sinne systema-kurssille?
(Jätä kommentti)(Ylempi)
Ai niin, ja mun mielestä aikidossa saa olla jutsua(kin).
Jos lähtee sille linjalle että budo on sotataito johon on liitetty kunniaan liittyviä arvoja, niin silloinhan voi kysyä että miksi ihmeessä sinä tai minä harjoittelisimme budoa. Ei meistä kumpikaan tule koskaan tarvimaan sotilastaitoja eikä siksi ole perustelutua kuluttaa siihen pahimmillaan 6 päivän iltoja viikossa. Se kuitenkin on tavallaan menee vähän asian sivuun, mutta kyllähän sitä voi silti pohtia koska sitä voisi tehdä jotain järkevämpääkin ajallaan, kuten rämpiä metsässä sienestämässä tai hakata halkoja. Kaikenkaikkiaan kamppailulajien harjoittelu on aika pölvästiä touhua.
Ehkä tässä on sellainen juttu mitä en ole erikseen maininnut, että minusta budossa konflikti on tärkeässä osassa. Se että on olemassa hyökkäys joka pitää torjua, tai hyökätä itse. Se on yksi juttu mikä aikidosta puuttuu, hyökkääminen. Siksi minusta jos aikidoa harjoittelee budona, pitää myös harjoitella sitä miten aikidon periaatteita käyttäen hyökätään. Se että O-Sensei loi aikidon sellaiselle (uskonnollisen hihhuloinnin) pohjalle että ei ole vihollisia vaan on vain ihmisiä joiden välille pitäisi rakentaa rauha, se minusta on melkein ristiriidassa budon kanssa. Siis se miten minä sitä sanaa käytän. Ehkä olisi hyödyllistä puhua aikidosta aina kaksiosaisena asiana: tekniikoina joissa käytetään toisen voimaa oman sijasta, ja konfliktinkäsittelytapana jossa pyritään mahdollisimman vähään vahinkoon. Jos kamppailulajeja haluaa harjoitella, niin aikidohan on monella tavalla ainoa järkeävä tapa koska eihän kukaan järjissään oleva ihminen halua toista vahingoittaa. Vahingoittaa ellei ole pakko ja silloinkin vain mahdollisimman vähän.
I studied aikido for about 10 years prior to studying Pekiti Tirsia Kali. I had the same epiphany you described before I started in Pekiti Tirsia and yet my first class in the latter system was so shockingly different from aikido. In that first session I was already introduced to knife training and in a few minutes my whole understanding of self-defense, and the mindset and skills it requires, was completely upended. It wasn’t just the physical movements but also the highly combative mentality that Pekiti Tirsia instilled and demands of its practitioners, which I believe has disappeared from many Aikido styles.